2008

Ei aina käy niin kuin haaveillaan.
Tätä kirjoittaessani olemme asuneet reilun kuukauden Nummisissa uudessa kodissamme.
Runsaan puolen vuoden projektimme lähti keväällä vauhdikkaasti ja suunnitelmien mukaan liikkeelle, mutta globaali markkinatalous kaatoi talokauppamme.

Eipä paljon lohduttanut, että saamamme käsiraha jäi meille, kun jouduimme aloittamaan talomme myynnin uudelleen – juuri kesälomien alkaessa ja uutisvälineiden toitottaessa koko maapalloa uhkaavasta lamasta, asuntokauppakriisistä kaikkialla, inflaatiosta, korkokriisistä ja ilmastomuutoksesta. Välittäjä teki töitä ja me paiskimme pitkiä päiviä rakennuksella. Talouden uhkakuvien yhä pahetessa saimme kuitenkin syksyllä vanhan talomme myytyä, tosin tingittyyn hintaan.
Haaveet maailmanympärimatkasta ja pitkistä talvikuukausista etelän lämmössä saivat jäädä ja nyt pitää keksiä eläkepäiville muita puuhia – vaikkapa jatkossakin koiranpentuja.

17.1.2008 Tiitiäisen Outa & Reppulin Hirilorn

Joskus astutus sujuu ’kuin elokuvissa’. Olimme sopineet tapaamisesta Järvenpäässä marraskuisena iltana kello 18. Saavuin hiukkasen etuajassa ja jutustelin Oton isännän kanssa pihalla, kun Aran perhe ajoi pihaan. Koirat päästettiin pihatarhaan ja Oton asettaessa toisen kerran tassunsa Aran selkään homma oli hoidossa ja me pääsimme rauhoittelemaan ihmetteleviä koiria. Vaikka ajomatkat eivät niin ylettömän pitkiä olekaan, sovimme, että yksi astuminen saa riittää

Ja hyvä astuminen se olikin! Aran maha kasvoi ja kasvoi. Veikkasin kahdeksaa pentua! Syntymäpäiväni kunniaksi Ara aloitti synnytyksen aamuyön tunteina ja verkkaisaan tahtiin saattoi maailmaan kaksi urosta ja neljä narttua. Aran omistajatkin ennättivät Espoosta seuraamaan luonnon ihmeellistä tapahtumaa, mutta joutuivat viidennen pennun synnyttyä lähtemään töihin. Pian pääsinkin viestittämään kuudennen syntymästä ja lisää odottelin. Seitsemäs tuntui synnytyskanavassa, mutta ponnisteluista huolimatta Ara ei saanut työnnettyä sitä ulos. Kävimme eläinlääkärissä hakemassa lisätehoa ja monen tunnin uurastuksen tuloksena vihdoin eläinlääkäreiden avustamina saimme maailmaan jättikokoisen urospennun, joka oli kuitenkin jo menehtynyt. Pieniä eivät muutkaan pennut olleet, tasaisessa pentueessa oli neljä 390 grammaa painavaa ja kaksi 352-354 grammaista. Kaikki pennut ovat hyvin emänsä oloisia ja niistä tulee riistanvärisiä silmälasikoiria.

Ara toipui vaikeasta synnytyksestä uskomattoman nopeasti ja hoitaa pentujaan tarkkaan ympyräksi kiertyen, mutta suhtautuu hyvin suopeasti pentulaatikon viereen ihmettelemään saapuvaan sisarpuoleensa Ainuun. Aran pennut

6.3.2008 Tiitiäisen Pepsi & Lapikkaan Sirjustiina

Sirju tuli hyvissä ajoin ennen odotettua synnytystä meille ja aiheutti parin yön majailun jälkeen kaikille kauhun tunteja onnistuessaan avaamaan portin sunnuntaina klo 15 maissa ja lähtiessä karkuteille. Hälytin apuun omistajat Milan ja Jarmon Tuusulasta sekä Kain ja Jaanan Oulunkylästä. Ilmoitin poliisille, takseille, löytöeläintoimistoon ja kaikille mahdollisille tutuille. Lähetin sähköpostit Radio Suomeen, Radio Novaan ja Paimensukuisten palstalle. Kiertelimme omistajien ja avustajien kanssa kävellen, autoilla ja polkupyörillä ympäri Toukolaa, Kumpulaa ja Arabianrantaa. Aina olimme muutaman minuutin myöhässä, vastaantulijat kertoivat koiran juosseen juuri muutama minuutti sitten johonkin suuntaan.
Neljä kertaa Sirju ylitti vilkasliikenteisen Kustaa Vaasantien, joksi Lahden moottoritie muuttuu kohdallamme. Liikenne oli todella vilkasta, sillä hiihtolomilta palaavat kiirehtivät koteihinsa. Kaksi kertaa Sirju kävi talomme edessä kadun toisella puolen, mutta lähti jälleen kiitämään. Kymmenen tunnin seikkailujen jälkeen se tuli yöllä yhden aikaan pihaan haistelemaan hirvenlihasäilykkeen murusia, hiippaili portaille, työnsi kuonollaan raottamani oven auki ja oli kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Helpotus oli suunnaton! Riemuiten voin lähettää kaikille tahoille viestin, että karkulainen on tullut ehjänä kotiin.

Reilun viikon päästä seikkailustaan Sirju pungersi maailmaan ison, mustan urospennun ja tuntia myöhemmin pienemmän, siniparkin narttupennun. Sirju ja pennut

Yhdistelmän Reppulin Ramdal & Reppulin Tinuviel odotus päättyi kasvattajan kauhukuvaan. Kun synnytyksen olisi pitänyt käynnistyä, emä rupesikin vuotamaan mustaa mönjää. Keisarinleikkauksessa sunnuntain hätäpäivystyksessä poistettiin kolme pitkälle mädäntynyttä pentua, kohtu ja munasarjat. Leikkaus onnistui hyvin, emä selvisi hengissä, mutta hoitolasku oli iso! Syyksi sikiöiden kuolemiseen eläinlääkäri epäili emän oireettomana sairastamaa virustartuntaa, esimerkiksi kennelyskää.

Toinen epäonnen pentue syntyi heti perään Kalvolaan, jossa Reppulin Carnil (Aksu) odotti Tiitiäisen Outan astumia pentuja. Pennut syntyivät normaaliin aikaan, alikehittyneinä ja kuolleina. Järkyttyneinä olemme pohtineet, mikä sai aikaan kahden erilinjaisen pentueen menetyksen näin lyhyen ajan sisällä.

20.9.2008 Nutukas Örmykörmy & Reppulin Aran-Ainur
Ainu sai ensimmäisen juoksunsa hieman yli vuoden ikäisenä ja toista juoksua saimme odotella kymmenen kuukautta. Kun se osoittautui näin harvajuoksuiseksi, päätin astuttaa sen jo tästä juoksusta.
Isäehdokkaaksi valikoitui Tampereella asustava Nutukas Örmykörmy, tuttavallisesti Rene isänsä mukaan, musta selvämerkkinen uros. Oikean astutusajankohdan löytäminen on aina arvuuttelua ja niin nytkin. Olimme alustavasti sopineet käynnin alkuviikkoon, mutta konsultti-Welu astui suosiollisen Ainun jo lauantaina, joten suunnitelmat muuttuivat ja ajelin Ainun kanssa Renen luo sunnuntaina iltapäivällä. Astuminen sujui hienosti ja sovimme uusinnasta parin päivän päästä.
Tiistaina sain matkaseurakseni Renen kasvattajan, Kähösen Eevan ja matka taittui rattoisasti rupatellessa. Hommat hoituivat yhtä mallikkaasti kuin sunnuntainakin, olihan Ainu harjoitellut seisomista pari kertaa Welun kanssa siinä välissä.
Ainu ei ole koskaan ollut mikään ahmatti syömään ja pari - kolme viikkoa astutuksesta sen vähäinenkin ruokahalu tuntui katoavan. Se voi selkeästi pahoin ruokaa tarjotessani. Viidennen raskausviikon aikana maha oli jo selkeästi pyöristynyt ja veikkasimme tulevan ison pentueen. Ruokahalua ei kuitenkaan alkupahoinvoinnin jälkeenkään löytynyt. Aloin jo huolestua, kun saattoi mennä kokonainen päiväkin ilman ruoanmurentakaan. Ja pentuja olisi pitänyt kasvattaa! Kokeilin vaikka mitä. Penturuokaa turvotettuna ja kuivana, ei kelvannut. Maksalaatikko maistui parina päivänä, sitten ei enää. Frolicit saivat tympääntyneen katseen. Lenkkimakkara oli Ainun mielestä täysin yök-ruokaa. Yhtenä päivänä meni kourallinen halpis-nappuloita, seuraavana ne ohitettiin. Kerran neiti saattoi lipsuttaa viiliä suoraan purkista, mutta ruokakupissa oleva viili sai jäädä koskemattomaksi.
Tontilla Ainu söi yhtenä päivänä yllättäen lautasellisen Lidlin lasagnea! Heureka! Nyt löytyi herkku, luulin, mutta väärin. Seuraavan annoksen saivat syödä Welu ja Siru. Parin päivän päästä ruokanamme oli perunoita ja nakkikastiketta. Se kelpasi myös Ainulle – haarukalla syötettynä, sinä päivänä, mutta ei enää seuraavana. Silloin oli meille ihmisille hernekeittoa, joka puolestaan oli Ainun mielestä juuri soveliasta odottavan emän ruokaa. Vakio perjantairuokamme on pastaa ja broilerinsuikaleita kermakastikkeessa, pienen Leo-pojan ja isompienkin herkkua. Niin myös Ainun kahtena perjantaina.
Hernekeittoaineksia Hakaniemen hallista hakiessani olin ostanut neljään osaan sahatun naudan potkaluun ja kurkkutorvia, jotka kypsensin uunissa. Luut saivat jäädä Ainulta toisten kaluttaviksi, puolikas kurkkutorvea meni pitkin hampain pieniksi paloiteltuna kädestä syöttäen. Muutaman kerran päivässä tarjosin aina kuivia penturuokanappuloita ja joskus Ainu ottikin nappulan pudottaen sen useimmiten lattialle, josta Siru sieppasi sen salamannopeasti parempaan talteen. Mutta joskus Ainu saattoi yllättää ja syödä monta kourallista nappuloita kädestä. Kupissa oleva ruoka jäi koskemattomaksi. Toiset koirat olivat aina valmiita tyhjentämään Ainun ruokakupin, joten viikkokausia katoin Ainun ruokapöydän toiseen huoneeseen – kahta - kolmea lajia ruokaa tarjolle eri kuppeihin. Ja nostelin ne sitten koskemattomina pois antaakseni seuraavalla aterialla toisille nälkäisille.

Synnytyksen lähestyessä arvuuttelin Ainun mahaa katsellen, että pari pentua sieltä voisi tulla, korkeintaan kolme. Lopulta kuitenkin syntyi neljä isoa pentua, kaksi urosta ja kaksi narttu. Pentujen painot olivat 410 – 478 garmmaa. Pojat olivat isänsä mukaan mustia selvin merkein ja tytöt Ainun tapaan riistanvärisiä.

Neljä viikkoa Ainu sai hoitaa pentujaan Siamintiellä, sitten oli edessä muutto Nummisiin, missä Ainu osoitti olevansa suuri metsästäjä. Se kaivoi kantojen koloista myyriä ja kiikutti niitä pennuilleen jälkiruoaksi, eturuoaksi se oli oksentanut kaiken syömänsä ennen saalistusmatkalle lähtöä.

Ainun ja Renen pennut