2015

Pääsiäisenä

Talvi tuli ja meni...
Tammikuusta alkaen on koiraporukoissa ollut kaikenlaista sählinkiä.
Lupon (Millanun Hopeanuoli) hain Orimattilasta meille odottamaan
sijoitusnarttuni Taigan (Reppulin Belfalas) juoksua, jonka odotin alkavan helmikuussa,
siis ennen Lupon Kittilään muuttaneen omistajaperheen hiihtolomaa viikolla 10.

Muutaman viikon päästä sain juoksuisen Millanun sijoitusnartun luokseni ja
Luppo meni kasvattajansa luo Nukariin. Kun konsulttikoirani Welu osoitti
ajan olevan oikean, hoidin nartun astutuksen Porvoossa ja palautin sen Nukariin.
Tällä välin oli omalle Ainulleni alkanut juoksu, joten en voinutkaan ottaa Luppoa meille,
vaan se meni kasvattajan pojan luo Jokelaan, ettei vaan tapahtuisi vahinkoastumista.

Taigan juoksua ei kuulunut...
Hiihtolomaviikolla Luppo oli oman perheensä luona Orimattilassa,
mutta sai jäädä loman loputtua edelleen etelään, josko Taiga saataisiin astutettua
pääsiäisloman loppuun mennessä.
Ei ole Taigan juoksu vieläkään alkanut ja nyt on seuraava etappi huhtikuun loppu.
Luppo ilmoitettiin Katselmukseen (25.4.) eli ainakin siihen asti se on luonamme.
Nyt jo toivon, että Taiga panttaa juoksuaan vielä jonkin aikaa, sillä nyt alkoi Sirulla
juoksu pari päivää sitten, enkä haluaisi, että astutukset menevät ihan päällekkäin.

Suunnitelmat muuttuvat myös urosten suhteen. Palaan Sirun (Reppulin Sir-Luin)
kohdalla alkuperäiseen puolisoehdokkaseen Sisuun (Liehkun Ekomies) ja yritän tehdä kaksoiastutuksen,
toisena uroksena 12-vuotias Pessi (Kaihomielen Herkules).
Edessä on pitkiä ajomatkoja, sillä Pessi asuu Pohjois-Karjalassa ja Sisu Hollolassa.

Kun sitten Taigan juoksu joskus alkaa, haen sen Pirkkalasta Nummisiin ja astutuksen
jälkeen suuntaan Pirkkalan kautta Kittilään palauttamaan myös Lupon oman perheensä luo.

Espoossa asustava Safehan (Typy) jäi tyhjäksi lokakuun astutuksessa ja nyt senkin juoksu on
tulossa samaan ruuhkaan. Koska sijoitussopimus umpeutuu jo toukokuussa, on viimeinen
mahdollisuus saada siltä pentuja ja yrittää astuttaa myös se (ellen sitten yritä sopia
sijoitusperheen kanssa sopimuksen jatkamisesta). Tähänkin olen suunnitellut
kaksoisastutusta Retulla (Reppulin Car-Ingwe) ja Eetulla (Reppulin Singollo).
Molemmilla uroksilla on jo jälkeläisiä eli tuottavat siittiöitä.
Mutta voihan olla, etten saa Safea kantavaksi lainkaan. Yritän kuitenkin!

Jos kaikki astutukset onnistuvat, on kesällä riittävästi ohjelmaa ja mökkireissut saavat jäädä syksyyn!

Toukokuun alussa

Matkailuahan se on tämäkin. Ajelin huhtikuun 8. päivänä Ilomantsiin, jonne saavuin noin puoli
yhdeksän aikaan illalla. Pihavalon loisteessa Siru ja Pessi ryhtyvät heti tutustelemaan toisiinsa ja
Pessi aloitti aika tehokkaan tuntuiset astumisyritykset. Siru fleksissä siirryimme talon päätyyn ja
olin jo valmistautunut pitelemään nalkissa olevia koiria, niin lupaavasti Pessi kiipesi Sirun selkään ja tassutti kiivetessään. Mutta samalla hetkellä, kun nalkki on tapahtumassa, lumipenkka petti Sirun takajalkojen alla Pessin tassutuksesta ja Siru humpsahti mahaansa myöten sohjoon. Pessi lipsahti irti ja seisoi kärvistellen seuraavat 20 minuuttia sukukalleudet ulkona. Sen jälkeen ei kunnon yrityksiä tullut illalla, eikä myöskään nähtävillämme aamulla, jolloin koirat olivat aamukahvin ajan keskenään tarhassa, ettei ihmisten läsnäolo häiritsisi.

Lähdin sitten ajelemaan kotiinpäin ja matkalla soitin Sisun omistajille, voisinko tulla käväisemään
heillä Hollolassa. Sisu oli tosi innokas Sirun kanssa, mutta siitäkään ei tullut valmista. Sovimme,
että tulen seuraavana päivänä uudelleen. Nyt Sisulla oli yksi yritys samoin kuin Pessillä, että olin
varma nalkista, mutta eivätpä jääneet kiinni. Sain ottaa Sisun meille ja lauantaista tiistaihin koirat
olivat välillä keskenään huoneessa, välillä pihalla, välillä Siru hihnassa. Yritystä paljon, mutta ei
ilmeisesti tulosta. Vien Sirun varmuuden vuoksi ultraan 11.5

Kun olin palauttanut Sisun Hollolaan tiistaina, hain Safen keskiviikkona Espoosta. Kotimatkalla
poikkesin Nukarissa Eetun luona ja sehän astui Safen heti! Seuraavina päivinä ajoin vuorotellen
Hyvinkäälle Retun luo ja Nukariin Eetun luo. Jos nyt Safe ei saa pentuja, on nartussa vikaa...

Ja sitten vihdoinkin tuli tieto, että Taigan juoksu on alkanut! Katselmuslauantaina Taga tuotiin
meille ja sunnuntaina sain Lupon jälleen mukaani Katselmuksen päätyttyä. Viikon verran Taigan
juoksu kehittyi, se keimaili ja juoksutti Luppoa, mutta ei päästänyt selkään. Vapunpäivän jälkeen oli oikea aika ja Luppo on saanut astua kolmena päivänä. Seuraavaksi Taigan palautus Pirkkalaan ja Lupon vienti Orimattilaan.

Kilometrejä on kertynyt parisen tuhatta... Voisi niitä pentujakin tulla!

Maanantaina 11.5.

Kävin Sirun kanssa ultrassa ja eihän siellä mitään alkioita näkynyt. Harmittaa aivan suunnattomasti kaikkien ajeltujen kilometrien ja muun yrittämisen jälkeen. Mutta tällaista kasvattaminen on...

Sen olen kuitenkin jo päättänyt, että Sirun lokakuussa olevan seuraavan juoksun aikaan en lähde enää ajamaan pitkiä matkoja. Seuraava uros tulee olemaan kymmenen vuotta Pessiä nuorempi ja aivan lähellä. Mikä sitten on toisena sulhasena, sitä voin mietiskellä vielä.

Nyt jännätään seuraavaksi Safen tilannetta, onko pentuja tulossa – toivottavasti!

Heinäkuun alku

Safen raskaus vahvistui pikkuhiljaa ja kävin hakemassa sen meille, kun ensimmäisestä astutuksesta oli kulunut kadeksan viikkoa. Synnytysaikaa oli hieman vaikea laskea, kun astutuksia oli niin monena päivänä, joten seurasin tarkkaan synnytyksen lähenemistä ennakoivia merkkejä.

Kun ensimmäisestä astumisesta oli 64 vuorokautta, synnytys käynnistyi ja siirryimme pentuhuoneeseen. Pentuvettä tuli aamulla pienen pieni määrä ja odotin supistusten alkavan. Niitä ei vain kuulunut, vaikka käytin Safea monta kertaa pihakävelyllä. Kun yhden pissakäynnin jälkeen huomasin tulevan vihreää vuotoa, soitin Saaren klinikalle ja pääsimme heti eläinlääkärin tutkimuksiin. Kohdunsuu oli aivan auki, mutta synnytyskanavassa ei tuntunut pentua. Safe sai oksitosiiniä, mutta supistukset eivät alkaneet. Niinpä edessä oli keisarinleikkaus

Pentuja tuli viisi, kaksi urosta ja kolme narttua. Pienempää poikaa jouduttiin elvyttämään lisähapella ja lopulta sekin rupesi autettuna imemään. Vuorokauden se jaksoi imeä emoaan, mutta lopetti sitten. Yritin ruokkia emonmaidonvastikkeella, mutta seuraavana päivänä se lopulta kuoli. Vein pienen ruumiin heti juhannuksen jälkeen patologille tutkittavaksi. Neljä muuta pentua ovat tosi pontevia, syövät reipppaasti ja kasvavat. Myös Safe on toipunut leikkauksesta mallikkaasti ja leikkausarpi on todella siisti.

Kyseessähän oli kaksoisastutus ja olin käyttänyt Safea vuoropäivinä eri urosten luona. Kaikki pennut ovat parkkeja vaalein merkein. Retu on parkki ja Eetu riistanvärinen, joten värin perusteella voin päätellä, että Retu on kaikkien isä. Eetun takana on muutaman sukupolven päässä parkki esivanhempi, joten on häviävän pieni mahdollisuus, että joku pennuista olisi Eetun. Polveutumistesti varmistaa isyyden.
Safen pentue

Kaksi viikkoa myöhemmin käynnistyi Taigan synnytys. Olin arvioinut Taigan mahaa katsellessani, että neljä pentua tulee, maksimissaan viisi. Vuorokauden vaihduttua pentuja rupesi tulemaan: poika, tyttö, poika, poika. Siinä ne sitten olivat, kaikki neljä. Vaalea soopeli Taikuri synnytti kaksi jännän brindleä pentua, ensimmäisinä syntyneet, ja kaksi mustaa poikaa.
Taigan tummat

Nyt Safen pennut ovat jo päässeet pihanurmelle tutustumaan suureen maailmaan, mutta Taigan pennut tuhisevat vielä omassa pentulaatikossaan ja alkavat kohta availla silmiään.

Syyskuun puoliväli

Vein Safen pentujen näytteet Labokliniin 27.7. ja tilasin pennuille sekä isyystutkimuksen että Pompen testin, koska molemmat isäehdokkaat ovat Pompe-kantajia. Pompen tulokset tulivat reilun viikon kuluttua ja kaikki pennut ovat normaaleja, ei yhtään kantajaa. Mutta isyystuloksia olen joutunut tiedustelemaan jo useammankin kerran ja vieläkin odotellaan. Rekiströintikin on jumissa isyystulosten viipymisen johdosta. Pennut ovat kuitenkin jo kotiutuneet uusiin perheisiin Etelä-Suomeen ja rekisterikirjat postitan, kunhan saan ne.

Taigan pari viikkoa nuoremmat pennut ovat myös ”lentäneet pesästä”. Brindle poika matkusti peräti Rovaniemelle asti, mutta muut pennut jäivät lähialueille ja pääsen näkemään niitä pentutapaamisissa.

Taikahallan Hankien Hurma ja Reppulin Ron-Eithel

Pentuhulinan ollessa parhaimmillaan ja kahdeksan pennun kirmatessa pihamaalla tuli tietysti myös Elsan astutuksen aika. Oman jännityksensä aiheutti Elsan esikiima, sillä juoksu alkoi ja loppui kahden päivän päästä. Sitten taas odoteltiin ja parin viikon päästä juoksu alkoi oikeasti ja hain Elsan meille hyvissä ajoin odottamaan Nukaa Rovaniemeltä. Ensimmäisen kerran koirat tapasivat sunnuntaina meidän pihalla, mutta aika ei ollut vielä oikea. Seuraavaksi ajoin Elsan kanssa Helsinkiin tapaamaan Nukaa tiistai-iltana, ei kiinnostusta. Nukan etelään tuonut porukka joutui lähtemään paluumatkalle keskiviikkoaamuna, joten sovimme, että he tulevat meille puoli yhdeksältä ja Nukalla on tunti aikaa hoitaa homma, sillä jouduin lähtemään Safen pentujen kanssa eläinlääkäriin pentutarkastukseen. Eihän se lievää yritystä kummempaa touhua ollut ja lopulta sovimme, että Nukakin jää meille ja omistaja tulee sitten viikonloppuna hakemaan sen.

Kun tulin takaisin pentutarkastuksesta, päästin pariskunnan taas yhdessä kisailemaan pihalle ja menin keittämään kahvia. Ja kohtahan ne olivatkin nalkissa. Vain kaksi ja puoli tuntia! Sen verran myöhästyi astuminen, että Nuka olisi päässyt heti kotiinsa. Mutta oikein hyvin kaikki sujui koko koiralaumassa ja Nuka sai astua Elsaa viikonloppuun mennessä useammankin kerran. Toisaalta oli todella hauska tavata Nukan emäntäkin!

Vaikka olin suunnitellut kaksoisastutusta, en nyt kuitenkaan sitä tehnyt. Nukan pentua toivotaan Rovaniemelle ja olisi kohtuutonta odotuttaa kaikkien pennunostajien pentuvaintaa siihen saakka, että isyystutkimuksen tulokset tulevat. Varsinkin, kun tulosten saaminen näyttää nyt kestävän kohtuuttoman kauan.

Juuri pari päivää sitten Elsan emäntä soitti ja kertoi kaikkien merkkien viittaavan siihen, että pieniä Reppuleita on tulossa! Vielä muutama viikko odotusta...

Lokakuun loppua

Vihdoinkin Safen pentue saatiin rekisteröityä. Kävi ilmi, että Retun verinäyte oli vioittunut ja kahdesta testistä huolimatta pentujen ja Retun yhteyttä ei saatu täsmäämään riittävästi. Retusta jouduttiin otattamaan uusi näyte ja siitä saatiin sitten varmuus, että pennut ovat Retun. Kaikki tämä vei aikaa viikon toisensa perään ja hermot alkoivat olla kireänä. No, nyt kaikki on kunnossa ja omistajat ovat saaneet koiriensa rekisterikirjat.

Elsan synnytysnäytelmäa

Toinen kärsivallisyyttä koetteleva viikko oli Elsan synnytystä odotettaessa. Ensimmäisestä astutuksesta oli kulunut jo 63, 64, 65 vuorokautta, eikä mitään merkkiä synnytyksen alkamisesta ollut näkyvissä. Elsan maha oli kovin pieni, kun se tuli meille 57. raskausvuorokautena. Elsa riekkui ja kirmaili innoissaan muiden koirien kanssa aivan kuin ei kantavana olisi ollutkaan... Kyllähän se odotti, nisät tihkuivat maitoa, mutta arvioin, että kolme, enintään neljä pentua voisi olla tulossa. Ruoka ei oikein maittanut ja lopulta vain naudan maha kelpasi.

65. raskausvuorokausi oli perjantai ja jännitin tulevaa viikonloppua. Viimeisestä astumisestakin oli jo 62 vuorokautta. Soitin kahteen eläinlääkäriasemaan ja keskustelin tilanteesta sekä tiedustelin, olisiko mahdollista varata maanantaille leikkausaikaa, jos synnytys ei käynnistyisi viikonloppuna. Aikaa ei voinut varata, mutta toisessa luvattiin ottaa Elsa tarvittaessa ylimääräisenä leikkaukseen.

Perjantaina Elsan lämpö laski 36,6:een ja olin jo toiveikas, että pennut syntyisivät yöllä. Torkuskelin ja kuuntelin, alkaisiko Elsa kuopia pesää sänkyni alla. Ei mitään! Lauantai meni, samoin seuraava yö. Kävin Elsan kanssa kävelyllä puolen yön maissa, puoli kolmelta, puoli viideltä. Ei läähätystä, ei petaamista...

Yhdeksän jälkeen sunnuntaiaamuna lähdin pidemmälle lenkille ja ryhdyin sen jälkeen kotipuuhiin. Elsa makasi lampaantaljalla sänkyni vieressä. Puoli kahdeltatoista satuin huomaamaan, että Elsan maha jännittyi... Vihdoinkin supistuksia! Siirsin Elsan pentulaatikkoon ja viisi minuuttia yli kahdentoista se synnytti vaalean narttupennun! Hyvin eleettömästi, pahemmin läähättämättä, kuopimatta, tuosta noin vaan! Puolen tunnin kuluttua syntyi musta poika, puoli tuntia myöhemmin vaalea poika ja taas puolisen tuntia ja viimeisenä parkki tyttö. Olin siis arvioinut aivan oikein, neljä pentua tuli! Ensimmäisestä astumisesta oli 67 ja viimeisestä 64 vuorokautta! Kirjojen ja kokemusteni mukaan narttu kantaa 58-63 vuorokautta, joten pitkään tällä kertaa jouduttiin odottamaan. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin, pennut olivat syntyessään 324-396 grammaa. Elsa osoittautui hyväksi emäksi, se alkoi hoitaa ja putsata pentuja heti, maitoa riittää ja pennut kasvavat huimaa vauhtia.
Elsan nelikko

Reppulin Elwe ”Kuru” & Reppulin Sir-Luin ”Siru”

Vaikka kuinka tekee suunnitelmia hyvissä ajoin, kohtalo järjestää mutkia matkalle. Olin yrittänyt astuttaa Sirua edellisestä juoksusta huhtikuussa kahdella vanhalla uroksella, Kaihomielen Herkuleksella ja Liehkun Ekomiehellä. Tuhannen kilometrin ajelun ja monien yritysten jälkeen Siru jäi astuttamatta ja päätin, että seuraavalla kerralla käytän nuorta, lähellä asuvaa kasvattiani. Juoksun odotin tulevan lokakuun puolivälissä. Syyskuun 16. päivänä oli joukko-Pevisa, johon suunnittelemani nuori Ruttu (Reppulin Niv-Amlach) osallistui. Laskin, että tulokset ennättävät hyvinkin tulla ennen loka-marraskuun vaihdetta, milloin ajattelin astutuksen olevan edessä.

Olin syyskuun alkupuolella mökillä miniäni kanssa ja hänen nartullaan oli juuri alkanut juoksu. Aprikoin, että niinköhän Siru aloittaa juoksunsa Anin aktivoimana jo aikaisemmin. Olin sopinut myös, että otan yhden juoksuisen nartun meille Welun konsulttiseurantaan syyskuun puolivälissä. Huomasin kyllä, että Siru nuoleskeli itseään välillä, mutta serlatesti ei näyttänyt mitään vuotoa, vaikka pyyhiskelin Sirua aika tiheään.

Astutettu vieras narttu oli jo palannut kotiinsa, kun viikkoa myöhemmin huomasin yht´äkkiä, että Siru tarjoaa itseään Welulle! Rutun Pevisa-tulokset eivät vielä olleet tulleet! Nyt piti löytää kiireesti toinen uros... Onneksi Kuru oli käytettävissä ja seuraavana iltana ajelin Keravalle. Kymmenen minuutin kisailun jälkeen astuminen onnistui ja kaksi päivää myöhemmin uusinta! Niinpä meille odotetaan seuraavia pentuja juuri itsenäisyyspäivän alla, toivottavasti!

Itsenäisyyspäivän jälkeen

Sirun maha pyöristyi kauniisti ja keskiviikkona 2.12. lämpö illalla alkoi laskea ja Siru lopetti syömisen. Torstaina haettiin viimeinen Elsan pennuista ja Siru makaili pentulaatikossa mylläsi välillä ja silppusi papereita. Yö meni valvoessa ja vasta puoli seitsemän aikoihin tuli pentuvettä. Välillä kävimme pihalla juoksentelemassa, mutta supistuksia ei alkanut kuulua. Pentuvettä lorahteli lisää laatikkoon ja muutamia pieniä supistuksia näkyi.

Perjantaina 4.12. lähellä yhdeksää soitin Saaren klinikalle, mutta siellä oli eläinlääkärivajausta ja varauskirjat täynnä. Niinpä otin seuraavaksi yhteyttä Järvenpäähän ja sinne pääsimmekin heti. Röntgenkuvassa näkyi, että ensimmäisenä oleva pentu oli poikittain synnytyskanavan edessä, joten ainoa vaihtoehto oli keisarinleikkaus. Leikkaus sujui hyvin ja ripeän toiminnan tuloksena sain pian kuivateltavaksi kolme urosta ja kaksi narttua. Yhdellä uroksella olivat etutassut olleet puristuksessa ja ne olivat sisäänpäin kääntyneet, mutta jo parin päivän kuluttua jalat ovat oienneet lähes täysin ja uskon niiden kehittyvän edelleen normaaleiksi. Kaikki pojat ovat väriltään dominoita ja tytöt mustia, joista kehittyy todennäköisesti riistanvärisiä. Siru on palautunut leikkauksesta hyvin, se hoitaa pentuja ja maitoa riittää.
Sirun viisikko

Vuoden loppu
Urospennun etutassut oikenivat, mutta muutaman päivän päästä havaitsin sen tamppaavan utaretta imiessään oudosti. Jalat eivät suoristuneet, vaan kyynärät olivat koukussa. Yritin varovasti hieroskella ja oikoa jalkoja... Pentu nukahti maha täynnä syliini hieroessani sitä.

Ensimmäisen viikon aikana kaikki pennut kasvoivat tasaiseen tahtiin, mutta sitten huomasin toisen tytön (syntyessään suurempi) jäävän jälkeen ja sen liikkuminen oli vaikeamman näköistä. Se jäi syömään mennessä jälkeen ja jouduinkin huolehtimaan, että se ja koukkujalkainen poika pääsivät imemään.

Kun kahden viikon täyttyessä kolme pentua nousi jaloilleen ja lähti kävelemään, huolestuin todella näistä kahdesta, jotka edelleen liikkuivat ryömien. Vakuutuin, etteivät ne olleet elinkelpoisia ja ilmoitinkin heti ostajille, etten voi myydä heille pentua. Epäilin suuresti, että pennuilla on OI-luustosairaus...

Otin yhteyttä Hannes Lohen tutkimusryhmän tutkijaan ja kerroin epäilykseni. Hän järjesti maanantaille 21.12. ajan Viikkiin Helsingin Yliopiston pieneläinsairaalaan ja tuli itsekin mukaan sinne. Pennut tutkittiin, kuvattiin ja todettiin OI-sairaiksi. Ne lopetettiin ja niistä otettiin sekä veri- että kudosnäytteet tutkimusryhmän käyttöön. Luovutin pennut eläinlääkäreiden koulutusmateriaaliksi.

Hämmentävää tilanteessa oli se, että kaikissa Osteogenesis Imperfectasta kertovissa artikkeleissa korostetaan sairaiden pentujen olevan hyvin kivuliaita. Nämä pennut eivät missään vaiheessa osoittaneet kipuja. Ne mönkivät emän nisälle aivan kuten terveet sisaruksensa, imivät ahnaasti ja nukahtivat tyytyväisinä. Ne eivät käsiteltäessä ja hierottaessa sävähtäneet tai yrittäneet vetää raajojaan pois. Eivät valittaneet edes tutkimuspöydällä. Kun ihmettelin tätä eläinlääkärille ja tutkijalle, eivät hekään osanneet antaa selitystä. Ilmeisesti sairaudesta on erilaisia muunnoksia!

Odotan todella hartaasti tutkimusryhmän työn etenemistä, virhegeenin löytymistä ja geenitestin