AJANKOHTAISTA

Onkohan luonto nyt päättänyt, että Reppuleita on jo riittävästi maailmalla ja minun on aika lopettaa kasvattaminen!

Tämän kevään suunniteltu vilkas pentuelämä vaihtui rauhalliseen mökkikesään.

Suunnitelmissa oli kolmen nartun astutus, mutta yhdelle nartulle tuli sitkeä silmätulehdus, joka vaatii pitkällisen lääkityksen, jonka aikana ei voi astuttaa.

Kahden nartun astutukset jäivät kokeneista uroksista huolimatta puolitiehen, nalkkiin asti eivät menneet. Yritystä oli kuitenkin niin hyvin, etten voinut viedä varauroksille, ettei tarvitsisi testata mahdollisia pentuja. No, tyhjiksi ne kumpikin jäivät.

Suunnitelmia on kuitenkin edelleen, mutta en uskalla niistä taikauskoisena enää ennakkoon kertoa. Katson, mitä syksyn aikaan tapahtuu ja ilmoittelen sitten.

Hyvää kesää kaikille!

 

Sulje sivu