2012

Helmikuun 3. päivänä..

Tapaninpäivän myrskyistä selvittiin ilman suurempia hämminkejä. Lenkkipolun varrelta kaatui
muutamia kymmeniä puita ja tykkylumi on katkonut jonkin verran lisää. Maisema on kuin
postikorteissa ja koirat kulkevat tiiviisti polkuja myöten.
Welu kuurakoivikossa

Kun ei onnistu, niin ei onnistu! Varmun astutusyritykset saavat nyt loppua. Sen juoksun alkamiset
ja etenemiset olivat niin epämääräiset, että oikeaa astutusaikaa oli mahdotonta saada selville.
Tammikuun puolivälissä ajeltiin ja yritettiin viikon verran, ja sitten luovutettiin.

Mutta iloisena uutisena Viken (Reppulin Argonath) ja Kuuran (Reppulin Nenuial) onnistunut
astutus 3.2.2012. Edellisen parin astutusyrityksistä turhautuneena jännäsin tätä astutusta, mutta
kaikki meni kuin ”elokuvissa”, parin minuutin jälkeen koirat olivat nalkissa ja 15 asteen pakkasessa
rauhoittelimme koiria 15 minuuttia. Sitten kiireesti autoon lämpimään ja ajelemaan kotiin. Uusinta sunnuntaina!

Huhtikuun 15. kuulumiset

5.4.2012 Reppulin Argonath & Reppulin Nenuial

Hyvin Kuura ajoitti synnytyksensä juuri kiirastorstaiksi. Kolme pentua syntyi harvakseltaan
aamupäivän aikana, mutta sitten supistukset vaimenivat. Puolentoista tunnin odotuksen jälkeen
ryhdyin soittelemaan eläinlääkäriasemille, mutta tilanne oli aivan toivoton. Jos jollakin
vastaanotolla vastattiin, eivät halunneet ottaa ylimääräistä asiakasta, kaikki ajat olivat täynnä ja
pääsiäinen ovella. Lopulta soitin Saaren klinikan päivystykseen ja sain luvan tulla sinne.

Ultrassa näkyi kaksi reippaasti sykkivää pikkusydäntä, joten kalkkia suoneen ja oksitosiinia
kankkuun. Pienen odottelun jälkeen Kuura ponnisti ulos istukan ja kuolleen pennun. Se oli ollut
vaimentamassa polttoja. Loput pennut tulivatkin sitten sujuvasti ja aivan kunnossa.

Kun Kuura oli imettämässä kolmea uros- ja kahta narttupentuaan, tarkastelimme eläinlääkäreiden
kanssa kuollutta pentua. Se oli täysikokoinen ja kalvopussi oli ehjä. Pentu oli kuitenkin ollut
kuolleena jonkin aikaa, koska sen karvat irtosivat nypittäessä. Yllätyksen aiheutti kuitenkin
napanuora, joka oli kiertynyt niin tiukasti sykkyrälle, että verenkierto oli estynyt ja pentu kuoli
hapenpuutteeseen. Pentu oli pyörinyt samaan suuntaan lukemattomia kertoja ja istukka oli irronnut
sen ympäriltä. Eläinlääkäri ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa ja hän pyysikin lupaa kuvata pentu ja
napanuora opetuskäyttöön. Vaikka pennun menetys tietysti harmitti, olen hyvilläni, että omalta
osaltamme olemme auttamassa uusien eläinlääkäreiden koulutuksessa.

Riistanvärinen emä ja vaalea soopeli isä saivat aikaan jälleen ihmettelyä herättävän värikirjon
pentuihinsa. Vastasyntyneinä näytti neljä pentua eritasoisilta soopeleilta ja yksi poika
riistanväriseltä. Mutta jo muutaman päivän jälkeen piti ruveta miettimään, onko yksi parkki ja yksi
parkkisoopeli. Sirutuksen aikaan pitää sitten ilmeisesti jälleen ”arpoa” väri pentueilmoitukseen.
Kuuran pääsiäispennut

Kuuran pentujen kasvua seuratessa odottelen edelleen Roosan (Reppulin Brit-Hombar) juoksun
alkua, että pääsisin astuttamaan sen Liehkun Kulosavulla.

Olen päätynyt astuttamaan seuraavasta juoksusta myös sijoitusnarttu Köllin (Reppulin Elemmire)
Tuiskuturkin Ronnie Jamesilla, mutta Köllinkin juoksun alkua on odotettu jo kuukausia.

Kesäkuun 3. päivänä
Vihdoinkin alkoi tapahtua! Juuri kun Kuuran pennut olivat lähdössä, sain viestin perjantaiaamuna
Roosan juoksun alkamisesta ja heti sunnuntaina tuli ilmoitus, että Kölli aloitti juoksun – lähes viisitoista
kuukautta edellisestä juoksusta! Siinä sitten piti pähkäillä, astutanko molemmat vai astutanko toisen ja jos toisen, niin kumman.
Lopulta päädyin yrittämään molempien astutuksia, sillä sijoitusnarttujen kanssa
sopimusaikataulut asettavat omat vaatimuksensa.

Seuraavana sunnuntaina sain molemmat nartut oman juoksuisen Siruni lisäksi sekoittamaan vanhan Welu-herran pään lopullisesti.
No, Welu valitsi Roosan… Kaikki nartut kisasivat keskenään
iloisessa sekamelskassa!

Luonto sitten ratkaisi, ettei meille tule kahta pentuetta päällekkäin. Roosan ja Junnun yritykset
olivat hyvät, mutta kolmen päivän ajeluiden jälkeen luovutettiin ja jätettiin homma
seuraavaan juoksuun.

Ronnie puolestaan kokemuksen tuomalla taidolla astui Köllin kahtena päivänä (30.5. ja 1.6.) ja nyt odotamme
kiinnostuneina, millaista värikirjoa dominon ja mustan valkokirjavan brindlen
yhdistelmästä tuleekaan.
Ronnie ja Kölli

Opettelua ja siedätystä
Perheemme on ainakin tilapäisesti kasvanut tusinalla! Kolme viikkoa sitten haimme kiuruvetisiä
maatiaistipuja aloittamaan kanalamme toiminnan. Tavoitteenamme on viisi kanaa ja kaksi kukkoa,
mutta vielä emme pysty erottamaan, mikä on jakauma, saammeko riittävästi munijoita ja kuinka moni päätyy pataan.

Koirien opetus omien kanojen suojelemiseksi alkoi tänään, jolloin ne saivat ensimmäisen kerran
käydä katsomassa pentuhuoneen uusia asukkeja. Äänettöminä ne ihmettelivät tulokkaita. Kiinnostus oli kova,
Ainu aivan vapisi innosta päästä tekemään lähempää tuttavuutta. Jännitämme, miten saamme koirat opetettua, ettei kanoja saa jahdata.
Tähän asti koirien tehtävänä on ollut ajaa pois pikkulintujen ruokintapaikoille tunkevat varikset, harakat ja naakat…

Kuulumiset 23. elokuuta
Kovin oli ohdakkeinen Köllin odotus ja synnytys. Neljännen raskausviikon jälkeen Köllin ruokahalu
katosi lähes kokonaan. Kaikkea tarjottiin ja jokin ruoka sentään kelpasikin.

Sain Köllin lomareissujen johdosta luokseni jo kuudennen raskausviikon puolivälissä ja ongelmat
vain lisääntyivät: syöminen oli edelleen valikoivaa, sitten iski ripuli ja sen jatkoksi pissatulehdus.
Kaikista kuitenkin selvittiin, Kölli kasvatti mahaansa ja laihtui muualta.

Vasta 65. raskausvuorokautena synnytys käynnistyi, mutta reippaista ponnisteluista huolimatta
pentuja ei tullut. Ajankohta oli tietysti ”paras mahdollinen”, elokuun alun perjantai-ilta. Apua yritin
saada Saaren klinikalta ja Viikin pieneneläinsairaalasta, mutta lopulta keisarinleikkaus tehtiin
Eläinsairaala Aistissa Helsingin Myyrmäessä. Leikkaus onnistui hienosti ja kaikki seitsemän pentua
saatiin elossa ulos, kooltaan 280-380 grammaa. Olin ollut aivan varma, että joku pentu oli poikittain
tukkimassa synnytyskanavaa, mutta niin ei kuitenkaan ollut. Kohtu oli niin äärimmilleen venynyt,
ettei se pystynyt supistumaan. Ulospäin näkyvät supistukset olivat vatsalihasten supistuksia,
mitkä eivät saaneet pentuja liikkeelle.

Pienin pennuista ei ensimmäisinä päivinä osannut oikein imeä, mutta emonmaidonvastikkeella ja
tuttipullolla siitäkin selvittiin. Köllin ruokahalu oli edelleen huono ja lisäksi se oksensi helposti
syömänsä ulos. Lääkitys auttoi, maitoa alkoi tulla ja pieninkin oppi imemään. Kahden viikon
ikäisinä pennut alkoivat jo kiipeillä pentulaatikosta ulos eli hyvin ovat kaikki selvinneet ja kehittyneet hankalista alkuajoista huolimatta.
Köllin tummat pennut

Tämän sivun alkuun Sulje tämä sivu